maanantai 18. helmikuuta 2019

Pidetäänkö ohjat tiukasti käsissä, silitellään ja taputellaan?


Tämä tarina kertoo siitä, kun jouduin hiihtolenkilläni kohtaamaan hevosen. Tai oikeammin kohtasin hevosen, jota ohjasi suitsista pidellen ihminen. Teille, jotka olette sinut hevosten kanssa, tässä ei ole mitään ihmeellistä, mutta minulle, joka pelkään hevosia, kohtaaminen oli oppimisen paikka.

Hiihtoreittini vei minut laajalle peltoaukealle ja jo kaukaa näin, että pellon toisessa päässä minua kohti ja minun urallani tuli hevonen, joka minut havaitessaan alkoikin pyöriä ohjaajansa ympärillä vauhkon näköisenä. Ohjaaja sai hevosen rauhoittumaan, mutta aina välillä hevonen pysähtyi ja kieltäytyi jatkamasta matkaa. Ohjaaja sai sen kuitenkin aina liikkeelle, ja ollessamme jo huutoetäisyydellä, ohjaaja alkoi huutelemaan minulle. Hän näki, kuinka pyrin siirtymään uralta riittävän kauas ja piiloon lähimmän puun taakse. Hän ohjeisti minua tulemaan näkösälle ja vastaamaan hänen huuteluunsa ja jutteluunsa. Siirryin siis niin, että hevonen pystyi näkemään minut ja huutelin ja juttelin ohjaajalle. He lähestyivät minua, ja kohdallani hevonen taas seisahtui eikä suostunut jatkamaan matkaa.

Miksi kerron tämän? Mitä opittavaa tässä on?

Seistessäni siinä turvallisen välimatkan päässä hevosesta ja ohjaajan kertoessa minulle hevosen käyttäytymisestä, tuli väkisinkin mieleeni ajatus haavoittuvasta lapsesta ja nuoresta, jolla voi olla monenlaisia pelkoja tai muita esteitä kasvunsa tiellä. Hän saattaa katsella eteensä ja nähdä – kuten minä näin pelottavan hevosen ja hevonen näki minut tuntemattomana ja pelottavana – edessään jotakin niin pelottavaa, että matkan jatkaminen tuntuu mahdottomalta. Hän voi pysähtyä paikalleen peloissaan, ja pelko voi nostaa hänen käyttäytymisestään esille seikkoja, jotka me voimme tulkita huonoksi käytökseksi, piittaamattomuudeksi tai uhkaavaksi väkivallaksi.

Mitä tämä lapsi ja nuori silloin tarvitsee? Hän tarvitsee rinnalleen vahvan aikuisen, joka ohjaa kulkemaan eteenpäin, ja on rinnalla koko ajan antaen riittävästi turvaa. Aikuinen antaa lapselle ja nuorelle riittävästi aikaa pysähtyä, aikuinen tukee lasta ja nuorta ymmärtämään, mitä on edessäpäin – niin kuin hevosta ohjaava ihminen antoi hevosensa välillä pysähtyä, olla paikallaan, rauhoittua ja sitten siirtyä eteenpäin. Aikuinen myös ohjaa lasta ja nuorta katsomaan eteenpäin, seuraamaan polkua tai uraa, jota on ehkä pelon tai muun voimakkaan tunteen vuoksi vaikea itse havaita.

Turvallinen aikuinen tukee lasta ja nuorta ymmärtämään, mikä on se tuntematon, joskin näkyvissä oleva uhka, joka pitää kohdata, jotta eteneminen olisi mahdollista. Minä piilouduin puun taakse, jotta hevonen ei säikähtäisi minua, mutta ohjaaja kehotti tulemaan näkyviin ja juttelemaan hänelle, jotta hevonen näkisi minut ja tunnistaisi, että ”ihminenhän se siinä -vaikkakin sillä on kummalliset jatkeet käsissä ja jaloissa, sehän puhuukin kuin ihminen”. Ottamalla minut näkyviin ja tekemällä minut jollakin tavoin tunnistettavaksi, ohjaaja sai hevosensa pelon hälvenemään ja matka saattoi taas jatkua.
 
Me, jotka työskentelemme haavoittuvien lasten ja nuorten kanssa, olemme paljon vartijoina. Myös meidän tehtävämme on nostaa lapsen ja nuoren näkyviin vaikeita ja uhkaavan tuntuisia asioita. Meillä tulee olla rohkeutta ja keinoja pysähtyä lapsen ja nuoren kanssa vaikeiden asioiden kohdalle ja auttaa lasta ja nuorta ymmärtämään, mistä on kulloinkin kysymys. Lempeällä ja lujalla otteella voimme ohjata lasta ja nuorta; väkisin ohjaamalla lapsi ja nuori ei saa mahdollisuutta turvalliseen kasvuun.

Ihailin hevosta ohjaavaa ihmistä: hän oli määrätietoinen ja lempeä, osasi joustaa tarpeen mukaan. Ohjaaja kertoi minulle, että hänen ja hänen ohjaamansa hevosen suhde oli uusi, ja hevonen ei oikein vielä tiennyt, kumpi oli ”pomo” – tämä aiheutti siinä pelkoa. Ohjaajan tuli lempeästi näyttää, että hän ihmisenä oli vastuussa tilanteista ja hän oli se vahvempi osapuoli.

Työskentelemme välillä lasten ja nuorten kanssa, joiden elämä on ollut hyvin turvatonta. Voi olla, että lapsi tai nuori on joutunut kantamaan liian suurta vastuuta itsestään ja muista jo pitkään. Hänellä ei ehkä ole kokemusta siitä, millaista on olla ympäristössä, jossa aikuinen kantaa vastuun ja ohjaa häntä turvalliseen kasvuun. Epävarmuus aiheuttaa usein sen, että lapsi ja nuori kokeilee ja etsii rajoja, haastaa aikuiset ja haluaa kokemuksen siitä, kuka on ”pomo”, kuka ottaa vastuun. Meidän tulee antaa lapselle ja nuorelle se kokemus, että on turvallista olla lapsi tai nuori, aikuinen on rinnalla ja kykenee pitämään ohjia käsissään.

Tapaamani kaksikko jatkoi matkaansa ja minä hiihtelin mietteissäni kotiin. Silmissäni näin upean eläimen, joka tarvitsi ohjaajaansa jatkaakseen matkaansa. Näin ohjaajan, joka piteli tiukasti ohjaksista ohjatessaan hevostaan eteen päin. Näin myös sen, miten hän taputteli ja silitteli hevostaan. Ymmärsin, että taputtelulla ja silittelyllä hän kertoi hevoselleen hyväksyvänsä sen; samalla hän rohkaisi hevostaan.

Pidetäänkö mekin ohjakset lempeästi ja tiukasti käsissä, silitellään ja taputellaan?

- Saara Kotajärvi / sosionomi YAMK, Ammatillinen opettaja, AVEKKI-kouluttaja


Kuva: Sanni Husso


perjantai 1. helmikuuta 2019

Uudessa valossa


Ihmisen elämään liittyy muistoja, joista osa on vähemmän mukavia. Toiset muistot taas saavat meidät viipyilemään hyvissä mielikuvissa ja tunnelmissa. Syvälle mieleen painuvat asiat ovat jollakin tavalla hyvin merkityksellisiä, ne ovat jättäneet ” lähtemättömän jäljen”. Hyvän tai huonon. Ehkä ne muistot, jotka ovat jotain siltä ja väliltä, jäävät taka-alalle, unohduksiin.

Asiakastyössäni kohtaan usein kohtuuttomalta tuntuvia muistoja ihmisten elämänhistoriassa. Ei tämän näin pitäisi mennä, nousee välillä ajatus elämän epäreiluista kokemuksista kuvaavista kertomuksista. Ihmiseen on sisäänrakennettuna eri ikävaiheiden ” hyvä elämä”, se, kuinka minkäkin asian pitäisi mennä, jotta ihminen voisi hyvin kehdosta hautaan.

Tosiasia on, että jokaisen kohdalla nämä ihanteet optimaalisesta elämästä joutuvat aika ajoin koetukselle. Elämä ei kuljekaan, kuten unelmoin tai jouduin kohtaamaan enemmän tai vähemmän asioita, joita en olisi halunnut kohdata. On uskallettava myös katsoa omia virheitään, niitä hetkiä, jolloin minä en ole pystynyt toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Voimakkaina kokemuksina tapahtumien jäljet meissä saattavat jäädä traumoiksi. Trauma saa elämän tapahtumat näyttäytymään eri valossa, kuin ne ehkä ilman rikkovaa kokemusta olisivat näyttäytyneet. Vastapuolelle tämä asettaa yhtälailla haastetta vuorovaikutukseen kuin traumatisoitukeelle henkilölle. Usein vaikeassa hetkessä nämä kaksi ”eri kieltä” kohtaavat ja asiat menevät entisestään solmuun.

Lasten ja nuorten kanssa lastensuojelutyössä joudutaan usein tilanteisiin, joissa oma näkemykseni asioihin reagoimisesta tai niiden yhteydessä tapahtuneista asioista, on aivan erilainen kuin kohtaamamme lapsen tai nuoren näkemys. Aikuiselta vaatii kärsivällisyyttä ja myötätuntoa, että tilanteisiin saadaan edes pieni yhteinen päämäärä ja ajatus, mihin suuntaan matkaa jatketaan.
Toisaalta toinen osapuoli ei pääse yhtään helpommalla, kokonaisten tunnekokemusten ja ajattelun muuttaminen traumakokemusten maailmasta yhteiseen todellisuuteen on iso työ.

Yhdessä toisen kanssa, rakkauden, välittämisen ja myötätunnon kautta ihminen ihmistä hioo, eheyttää kiintymyssuhteissa, ja toivo paremmasta jää elämään vuorovaikutuksien ketjussa. Kompurointiakin voi harjoitellessa toisen kohtaamisessa tulla, mutta uusi harjoittelun paikka odottaa takuuvarmasti nurkan takana. Uusi hetki on taas uusi mahdollisuus johonkin parempaan ratkaisuun. Muistot ehkä jää, mutta uudet hyvät muistot kantavat, ja rohkeus jatkaa matkaa toisesta näkökulmasta saa mahdollisuuden. Hiljalleen asiat alkavat näyttäytymään uudessa valossa.

- Mari Elina






tiistai 17. heinäkuuta 2018

Kesälaitumilla

Helteistä kesää on vietetty ulkoillen, uiden, retkeillen ja matkaillen muun muassa eläin- ja huvipuistoissa. Loppukeväästä avautui myös yksikkömme Koivuranta Kurkimäkeen. Koivurannassa on päästy nauttimaan kauniista ympäristöstä, monipuolisesta toiminnasta ja uuden yhteisön rakentumisesta. Henkilöstön kesken on aloitettu yhteistä liikunnallista toimintaa osallistuen  menestyksekkäästi Kalajoella Beachfutis kisaan.














Aurinkoisia kesäpäiviä!

maanantai 15. tammikuuta 2018

Narskuuko aivoissa?

Narsismi on muotisana, jonka jokainen itsekkäästi elon ladulla toisinaan toisten ohi hiihtäen voi peräänsä huutona kuulla. Ainakin kolmannesta, ei paikalla olevasta osapuolesta, olemme jokainen joskus tällaisen määritelmän ainakin varovasti kuiskanneet. 

Terve narsismi on ehkä isompi ongelma useimmalle. Siitä puhuminen ei sovi suomalaisen suuhun, kuka sitä nyt itseään suoraan kehumaan. Itsensä kehuminen onkin vaikea laji. Mieluummin sitä muikistaisi suutaan ja pitäisi kissanhäntänsä alhaalla, pää kallellaan odottaisi, että joku vähän kehaisee.

Terve itsetunto on se majakka, jonka lähellä voi nähdä karikot. Se sanoo minulle, milloin osaan jo jotain tarpeeksi hyvin, riittävästi jotta olen tyytyväinen ja selviydyn kohtuullisin voimanponnisteluin asioista. Terve itsetunto hälyyttää epämukavana olona kun en enää suojaa itseäni tarpeeksi, ja annan valintojeni lipua oman todellisen tahtoni ulkopuolelle. Silloin aivot alkaa narskua, marionettinukke tarvitsee lankoja, jotta voisi tanssia ympäristön tuottaman musiikin mukana.

Entä jos liikkuisinkin omalla tavallani, lempeästi itseeni suhtautuen? Kehuisin itseäni reilusti kun osaan ja pystyn, pyytäisin apua ja oppisin kun koen olevani riittämätön? Terve narsismi pitää yllä hyvää fiilistä itsestä käsin, on omista onnistumisistaan kiitollinen ja osaa ihmetellä hyviä asioita, joita kohdalle on sattunut ja elämä siunannut. Se ei jää riistämään toiselta, vaan jakaa ilolla itsestään hyvää muillekin, antaen tilaa toisen hyvälle.

Naatitaan naatitaan, kuten meillä Savossa on tapana sanoa. Itsestä ja muista, jokaisen ainutlaatuisesta tarinasta, onnistumisista ja taidoista. Yhteisestä hyvästä.

Mari Elina






keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Hyvää Uutta vuotta!

Vuosi on vaihtunut jälleen! Kiitokset kuluneesta vuodesta ja kaikkea hyvää tulevaan. Takana on vauhdikas, sisältörikas ja innostava vuosi. Edessä luultavammin samanlainen... Suunnitelmissa on monipuolista koulutusta henkilöstön Taito-ohjauksiin sekä muuhun kehittämiseen liittyen. Koulutusten ja toimintamme kehittämisen myötä haluamme vahvistaa ratkaisukeskeisiä ja toimivia työtapoja sekä kasvaa tärkeässä työssä entistäkin parempaan vuorovaikutukseen ja kohtaamiseen.

"Tänä vuonna lupaan itselleni vain mukavia muutoksia. Sellaisia, joista jo unelmoidessa tulee hyvä mieli. En millään ehdi koskaan niiden epämukavien muutosten kimppuun, ihminen kun toimii mielihyväperiaatteen mukaan.

Haaveilen, että kaikkein kivoin muutos tulee olemaan rakastamisen ihmettelylle ajan antaminen. Olen ihan ihmeissäni tässä elämän puolessa välissä, miten paljon pitääkään ihmisen touhuta ja rakennella asioita ennen kuin on valmis tätä kaikkea ihmettelemään.

Rakastettavaa on jo kertynyt elämääni niin paljon, että loppu puolikkaan aikana ei käyne aika pitkäksi, vaikkei muuta ihmettelyn sijaan juuri tekisikään. 

Aloitan uuden vuoden ihmettelemällä ihan lähimpänä olevia rakastettavia. Niitä koisi hotellissa vieressäni pari yötä. Kaksi prinsessaa, nenät tuhisten ja päivän kokemuksista varmaankin unia nähden. Ihmettelin miten voin olla niin onnekas, että minulla on tuollaiset rakkaushöperöt huonekavereina. 

Eikä siinä vielä kaikki, yhdessä vietetyn päivän jälkeen huomasin, että heiltä tuli välittämisen vastakaikua... se vasta onkin ihmeellistä! Kaikkien vuosien jälkeen noin arvokkaita ihmisenalkuja en aina niin tiedostavasti hoivanneena, monenlaiseen turhaakin aikaani ja voimiani kuluttaneena, voin vain ihmetellä rakkauden määrää, mikä lapsissa on ja pysyy.

Ehdin jo loppuvuodesta tutkia erilaisia koulutuksia, olisiko tarjolla jotain mikä vielä kirvoittaisi monissa opinahjoissa myllättyjä ajatuksenjuoksujani. Kätevillä kuukausimaksuilla saisi taas yhtä sun toista mielen täyteyden kurssitusta, hyvinvoinnin lisääntymistä ja uuden oivaltamista. 

En vielä ilmoittautunut mihinkään, menin niin ihmeestä ymmyrkäiseksi huomatessani, mikä kurssitarjonta voisi löytyä omasta sisimmästäni. Pitää vain luvata että malttaa osallistua lähipäiviin, eikä suorita kaikkea etänä, kaukana rakkaistaan. Harjoitella läsnäolon taitoa rakkaitaan ihmettelemällä. Laittaa välillä takki naulaan ja istahtaa kannonnokalle. Katsoa vähän pidempään ja kuunnella tarkemmin. Ettei menisi liian kauas, liian pitkälle, sinne missä ei ole enää mitä ihmetellä. Se olisi todella surullista. 

Elämän hienoista asioista rakkaus voittaa, vetää pisimmän korren ja on kaikista ihmisen kokemuksista suurin, ilman ansiota saatu, lahjaksi annettu, ihmeiden ihme!"

- Mari Elina



torstai 7. syyskuuta 2017

Kepilä on muuttanut Maaningalle!

Perhekuntoutuskeskus Kepilä on osa Taitokodit Oy:n konsernia. Kepilän perhekuntoutuksen tavoitteina ovat lapsen hyvinvoinnin turvaaminen, vanhemmuuden tukeminen sekä perheen voimavarojen vahvistaminen. Perhekuntoutuskeskus Kepilä toteuttaa perhearviointeja perheen kokonaistilanteen ja palvelutarpeen selvittämiseksi. Kepilä tarjoaa myös kevyempää tukea perheille avoperhekuntoutuksen sekä perhetyön keinoin. Lisäksi palveluihin kuuluvat intervallijaksot lapsille ja perheille sekä valvotut tapaamiset.

Kaikissa Taitokodit Oy:n konsernin yksiköissä painottuu vahvasti Taito-ohjaus. Asiakkaille laaditaan yksilölliset Taito-ohjelmat, jotka kiteyttävät tuentarpeen ja tavoitteet sekä keinot tavoitteiden saavuttamiseksi. Taito-ohjelmien etenemistä seurataan säännöllisesti, ja tavoitteet huomioidaan ohjauksessa ja toiminnallisuuden suunnittelussa. Taito-ohjauksen kulmakiviä ovat ratkaisukeskeisyys, terapeuttinen hoito, sosiaalipsykologinen näkökulma sekä toiminnallisuus.

Syyskuun alussa 2017 Perhekuntoutuskeskus Kepilä on muuttanut Tetrimäeltä Maaningalle. Uusi sijainti mahdollistaa monipuoliset palvelut sekä hyvät liikenneyhteydet. Maaningan yksikössä perheillä on käytössään omat huoneet, joista osassa on myös keittiönurkkaukset. Perheitä tuetaan yksilöllisiä tavoitteita tukevaan toiminnallisuuteen sekä voimavarojen karttumisen myötä portaittain omaan elämänhallintaan.






  


 




keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Lastensuojelu 2017 -koulutus

Osallistuimme Lastensuojelu 2017 -koulutukseen Helsingissä 30.-31.5. Koulutus oli täynnä tärkeää ja ajankohtaista asiaa. Oli ilo huomata, että meille tutut toimintatavat ja arvot ohjaavat lastensuojelutyötä myös laajemmin. Koulutuksessa puhuttiin paljon läsnäolosta, mentalisaatiosta sekä osallisuudesta. Maaret Kallio kertoi nähdyksitulemisen tarpeesta ja kohtaamisen taidoista. Tärkeää tietoa saimme myös sosiaalihuollosta ja SOTE:sta. Koulutuksesta sai hienoja eväitä taas eteenpäin sekä ideoita tulevaan.

Aurinkoista kesää kaikille!