Tämä tarina kertoo siitä, kun
jouduin hiihtolenkilläni kohtaamaan hevosen. Tai oikeammin kohtasin hevosen,
jota ohjasi suitsista pidellen ihminen. Teille, jotka olette sinut hevosten
kanssa, tässä ei ole mitään ihmeellistä, mutta minulle, joka pelkään hevosia,
kohtaaminen oli oppimisen paikka.
Hiihtoreittini vei minut laajalle
peltoaukealle ja jo kaukaa näin, että pellon toisessa päässä minua kohti ja minun urallani tuli hevonen, joka minut havaitessaan alkoikin pyöriä
ohjaajansa ympärillä vauhkon näköisenä. Ohjaaja sai hevosen rauhoittumaan, mutta aina välillä hevonen pysähtyi ja
kieltäytyi jatkamasta matkaa. Ohjaaja sai sen kuitenkin aina liikkeelle, ja ollessamme jo huutoetäisyydellä, ohjaaja alkoi huutelemaan minulle. Hän
näki, kuinka pyrin siirtymään uralta riittävän kauas ja piiloon lähimmän puun
taakse. Hän ohjeisti minua tulemaan näkösälle ja vastaamaan hänen huuteluunsa
ja jutteluunsa. Siirryin siis niin, että hevonen pystyi näkemään minut ja
huutelin ja juttelin ohjaajalle. He lähestyivät minua, ja kohdallani hevonen
taas seisahtui eikä suostunut jatkamaan matkaa.
Miksi kerron tämän? Mitä
opittavaa tässä on?
Seistessäni siinä turvallisen
välimatkan päässä hevosesta ja ohjaajan kertoessa minulle hevosen käyttäytymisestä,
tuli väkisinkin mieleeni ajatus haavoittuvasta lapsesta ja nuoresta, jolla voi
olla monenlaisia pelkoja tai muita esteitä kasvunsa tiellä. Hän saattaa
katsella eteensä ja nähdä – kuten minä näin pelottavan hevosen ja hevonen näki
minut tuntemattomana ja pelottavana – edessään jotakin niin pelottavaa, että
matkan jatkaminen tuntuu mahdottomalta. Hän voi pysähtyä paikalleen peloissaan, ja pelko voi nostaa hänen käyttäytymisestään esille seikkoja, jotka me voimme
tulkita huonoksi käytökseksi, piittaamattomuudeksi tai uhkaavaksi väkivallaksi.
Mitä tämä lapsi ja nuori silloin
tarvitsee? Hän tarvitsee rinnalleen vahvan aikuisen, joka ohjaa kulkemaan
eteenpäin, ja on rinnalla koko ajan antaen riittävästi turvaa. Aikuinen antaa
lapselle ja nuorelle riittävästi aikaa pysähtyä, aikuinen tukee lasta ja nuorta
ymmärtämään, mitä on edessäpäin – niin kuin hevosta ohjaava ihminen antoi
hevosensa välillä pysähtyä, olla paikallaan, rauhoittua ja sitten siirtyä
eteenpäin. Aikuinen myös ohjaa lasta ja nuorta katsomaan eteenpäin, seuraamaan
polkua tai uraa, jota on ehkä pelon tai muun voimakkaan tunteen vuoksi vaikea
itse havaita.
Turvallinen aikuinen tukee lasta
ja nuorta ymmärtämään, mikä on se tuntematon, joskin näkyvissä oleva uhka, joka
pitää kohdata, jotta eteneminen olisi mahdollista. Minä piilouduin puun taakse,
jotta hevonen ei säikähtäisi minua, mutta ohjaaja kehotti tulemaan näkyviin ja
juttelemaan hänelle, jotta hevonen näkisi minut ja tunnistaisi, että
”ihminenhän se siinä -vaikkakin sillä on kummalliset jatkeet käsissä ja
jaloissa, sehän puhuukin kuin
ihminen”. Ottamalla minut näkyviin ja tekemällä minut jollakin tavoin
tunnistettavaksi, ohjaaja sai hevosensa pelon hälvenemään ja matka saattoi taas
jatkua.
Me, jotka työskentelemme
haavoittuvien lasten ja nuorten kanssa, olemme paljon vartijoina. Myös meidän
tehtävämme on nostaa lapsen ja nuoren näkyviin vaikeita ja uhkaavan tuntuisia
asioita. Meillä tulee olla rohkeutta ja keinoja pysähtyä lapsen ja nuoren
kanssa vaikeiden asioiden kohdalle ja auttaa lasta ja nuorta ymmärtämään, mistä
on kulloinkin kysymys. Lempeällä ja lujalla otteella voimme ohjata lasta ja
nuorta; väkisin ohjaamalla lapsi ja nuori ei saa mahdollisuutta turvalliseen
kasvuun.
Ihailin hevosta ohjaavaa ihmistä:
hän oli määrätietoinen ja lempeä, osasi joustaa tarpeen mukaan. Ohjaaja kertoi
minulle, että hänen ja hänen ohjaamansa hevosen suhde oli uusi, ja hevonen ei
oikein vielä tiennyt, kumpi oli ”pomo” – tämä aiheutti siinä pelkoa. Ohjaajan
tuli lempeästi näyttää, että hän ihmisenä oli vastuussa tilanteista ja hän oli
se vahvempi osapuoli.
Työskentelemme välillä lasten ja
nuorten kanssa, joiden elämä on ollut hyvin turvatonta. Voi olla, että lapsi
tai nuori on joutunut kantamaan liian suurta vastuuta itsestään ja muista jo
pitkään. Hänellä ei ehkä ole kokemusta siitä, millaista on olla ympäristössä,
jossa aikuinen kantaa vastuun ja ohjaa häntä turvalliseen kasvuun. Epävarmuus
aiheuttaa usein sen, että lapsi ja nuori kokeilee ja etsii rajoja, haastaa
aikuiset ja haluaa kokemuksen siitä, kuka on ”pomo”, kuka ottaa vastuun. Meidän
tulee antaa lapselle ja nuorelle se kokemus, että on turvallista olla lapsi tai
nuori, aikuinen on rinnalla ja kykenee pitämään ohjia käsissään.
Tapaamani kaksikko jatkoi
matkaansa ja minä hiihtelin mietteissäni kotiin. Silmissäni näin upean eläimen,
joka tarvitsi ohjaajaansa jatkaakseen matkaansa. Näin ohjaajan, joka piteli
tiukasti ohjaksista ohjatessaan hevostaan eteen päin. Näin myös sen, miten hän
taputteli ja silitteli hevostaan. Ymmärsin, että taputtelulla ja silittelyllä
hän kertoi hevoselleen hyväksyvänsä sen; samalla hän rohkaisi hevostaan.
Pidetäänkö mekin ohjakset lempeästi
ja tiukasti käsissä, silitellään ja taputellaan?
- Saara Kotajärvi / sosionomi YAMK, Ammatillinen opettaja, AVEKKI-kouluttaja
Kuva: Sanni Husso