maanantai 18. helmikuuta 2019

Pidetäänkö ohjat tiukasti käsissä, silitellään ja taputellaan?


Tämä tarina kertoo siitä, kun jouduin hiihtolenkilläni kohtaamaan hevosen. Tai oikeammin kohtasin hevosen, jota ohjasi suitsista pidellen ihminen. Teille, jotka olette sinut hevosten kanssa, tässä ei ole mitään ihmeellistä, mutta minulle, joka pelkään hevosia, kohtaaminen oli oppimisen paikka.

Hiihtoreittini vei minut laajalle peltoaukealle ja jo kaukaa näin, että pellon toisessa päässä minua kohti ja minun urallani tuli hevonen, joka minut havaitessaan alkoikin pyöriä ohjaajansa ympärillä vauhkon näköisenä. Ohjaaja sai hevosen rauhoittumaan, mutta aina välillä hevonen pysähtyi ja kieltäytyi jatkamasta matkaa. Ohjaaja sai sen kuitenkin aina liikkeelle, ja ollessamme jo huutoetäisyydellä, ohjaaja alkoi huutelemaan minulle. Hän näki, kuinka pyrin siirtymään uralta riittävän kauas ja piiloon lähimmän puun taakse. Hän ohjeisti minua tulemaan näkösälle ja vastaamaan hänen huuteluunsa ja jutteluunsa. Siirryin siis niin, että hevonen pystyi näkemään minut ja huutelin ja juttelin ohjaajalle. He lähestyivät minua, ja kohdallani hevonen taas seisahtui eikä suostunut jatkamaan matkaa.

Miksi kerron tämän? Mitä opittavaa tässä on?

Seistessäni siinä turvallisen välimatkan päässä hevosesta ja ohjaajan kertoessa minulle hevosen käyttäytymisestä, tuli väkisinkin mieleeni ajatus haavoittuvasta lapsesta ja nuoresta, jolla voi olla monenlaisia pelkoja tai muita esteitä kasvunsa tiellä. Hän saattaa katsella eteensä ja nähdä – kuten minä näin pelottavan hevosen ja hevonen näki minut tuntemattomana ja pelottavana – edessään jotakin niin pelottavaa, että matkan jatkaminen tuntuu mahdottomalta. Hän voi pysähtyä paikalleen peloissaan, ja pelko voi nostaa hänen käyttäytymisestään esille seikkoja, jotka me voimme tulkita huonoksi käytökseksi, piittaamattomuudeksi tai uhkaavaksi väkivallaksi.

Mitä tämä lapsi ja nuori silloin tarvitsee? Hän tarvitsee rinnalleen vahvan aikuisen, joka ohjaa kulkemaan eteenpäin, ja on rinnalla koko ajan antaen riittävästi turvaa. Aikuinen antaa lapselle ja nuorelle riittävästi aikaa pysähtyä, aikuinen tukee lasta ja nuorta ymmärtämään, mitä on edessäpäin – niin kuin hevosta ohjaava ihminen antoi hevosensa välillä pysähtyä, olla paikallaan, rauhoittua ja sitten siirtyä eteenpäin. Aikuinen myös ohjaa lasta ja nuorta katsomaan eteenpäin, seuraamaan polkua tai uraa, jota on ehkä pelon tai muun voimakkaan tunteen vuoksi vaikea itse havaita.

Turvallinen aikuinen tukee lasta ja nuorta ymmärtämään, mikä on se tuntematon, joskin näkyvissä oleva uhka, joka pitää kohdata, jotta eteneminen olisi mahdollista. Minä piilouduin puun taakse, jotta hevonen ei säikähtäisi minua, mutta ohjaaja kehotti tulemaan näkyviin ja juttelemaan hänelle, jotta hevonen näkisi minut ja tunnistaisi, että ”ihminenhän se siinä -vaikkakin sillä on kummalliset jatkeet käsissä ja jaloissa, sehän puhuukin kuin ihminen”. Ottamalla minut näkyviin ja tekemällä minut jollakin tavoin tunnistettavaksi, ohjaaja sai hevosensa pelon hälvenemään ja matka saattoi taas jatkua.
 
Me, jotka työskentelemme haavoittuvien lasten ja nuorten kanssa, olemme paljon vartijoina. Myös meidän tehtävämme on nostaa lapsen ja nuoren näkyviin vaikeita ja uhkaavan tuntuisia asioita. Meillä tulee olla rohkeutta ja keinoja pysähtyä lapsen ja nuoren kanssa vaikeiden asioiden kohdalle ja auttaa lasta ja nuorta ymmärtämään, mistä on kulloinkin kysymys. Lempeällä ja lujalla otteella voimme ohjata lasta ja nuorta; väkisin ohjaamalla lapsi ja nuori ei saa mahdollisuutta turvalliseen kasvuun.

Ihailin hevosta ohjaavaa ihmistä: hän oli määrätietoinen ja lempeä, osasi joustaa tarpeen mukaan. Ohjaaja kertoi minulle, että hänen ja hänen ohjaamansa hevosen suhde oli uusi, ja hevonen ei oikein vielä tiennyt, kumpi oli ”pomo” – tämä aiheutti siinä pelkoa. Ohjaajan tuli lempeästi näyttää, että hän ihmisenä oli vastuussa tilanteista ja hän oli se vahvempi osapuoli.

Työskentelemme välillä lasten ja nuorten kanssa, joiden elämä on ollut hyvin turvatonta. Voi olla, että lapsi tai nuori on joutunut kantamaan liian suurta vastuuta itsestään ja muista jo pitkään. Hänellä ei ehkä ole kokemusta siitä, millaista on olla ympäristössä, jossa aikuinen kantaa vastuun ja ohjaa häntä turvalliseen kasvuun. Epävarmuus aiheuttaa usein sen, että lapsi ja nuori kokeilee ja etsii rajoja, haastaa aikuiset ja haluaa kokemuksen siitä, kuka on ”pomo”, kuka ottaa vastuun. Meidän tulee antaa lapselle ja nuorelle se kokemus, että on turvallista olla lapsi tai nuori, aikuinen on rinnalla ja kykenee pitämään ohjia käsissään.

Tapaamani kaksikko jatkoi matkaansa ja minä hiihtelin mietteissäni kotiin. Silmissäni näin upean eläimen, joka tarvitsi ohjaajaansa jatkaakseen matkaansa. Näin ohjaajan, joka piteli tiukasti ohjaksista ohjatessaan hevostaan eteen päin. Näin myös sen, miten hän taputteli ja silitteli hevostaan. Ymmärsin, että taputtelulla ja silittelyllä hän kertoi hevoselleen hyväksyvänsä sen; samalla hän rohkaisi hevostaan.

Pidetäänkö mekin ohjakset lempeästi ja tiukasti käsissä, silitellään ja taputellaan?

- Saara Kotajärvi / sosionomi YAMK, Ammatillinen opettaja, AVEKKI-kouluttaja


Kuva: Sanni Husso


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti