Uudessa valossa

Ihmisen elämään liittyy muistoja, joista osa on vähemmän mukavia. Toiset muistot taas saavat meidät viipyilemään hyvissä mielikuvissa ja tunnelmissa. Syvälle mieleen painuvat asiat ovat jollakin tavalla hyvin merkityksellisiä, ne ovat jättäneet ” lähtemättömän jäljen”. Hyvän tai huonon. Ehkä ne muistot, jotka ovat jotain siltä ja väliltä, jäävät taka-alalle, unohduksiin.

Asiakastyössäni kohtaan usein kohtuuttomalta tuntuvia muistoja ihmisten elämänhistoriassa. Ei tämän näin pitäisi mennä, nousee välillä ajatus elämän epäreiluista kokemuksista kuvaavista kertomuksista. Ihmiseen on sisäänrakennettuna eri ikävaiheiden ” hyvä elämä”, se, kuinka minkäkin asian pitäisi mennä, jotta ihminen voisi hyvin kehdosta hautaan.

Tosiasia on, että jokaisen kohdalla nämä ihanteet optimaalisesta elämästä joutuvat aika ajoin koetukselle. Elämä ei kuljekaan, kuten unelmoin tai jouduin kohtaamaan enemmän tai vähemmän asioita, joita en olisi halunnut kohdata. On uskallettava myös katsoa omia virheitään, niitä hetkiä, jolloin minä en ole pystynyt toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Voimakkaina kokemuksina tapahtumien jäljet meissä saattavat jäädä traumoiksi. Trauma saa elämän tapahtumat näyttäytymään eri valossa, kuin ne ehkä ilman rikkovaa kokemusta olisivat näyttäytyneet. Vastapuolelle tämä asettaa yhtälailla haastetta vuorovaikutukseen kuin traumatisoitukeelle henkilölle. Usein vaikeassa hetkessä nämä kaksi ”eri kieltä” kohtaavat ja asiat menevät entisestään solmuun.

Lasten ja nuorten kanssa lastensuojelutyössä joudutaan usein tilanteisiin, joissa oma näkemykseni asioihin reagoimisesta tai niiden yhteydessä tapahtuneista asioista, on aivan erilainen kuin kohtaamamme lapsen tai nuoren näkemys. Aikuiselta vaatii kärsivällisyyttä ja myötätuntoa, että tilanteisiin saadaan edes pieni yhteinen päämäärä ja ajatus, mihin suuntaan matkaa jatketaan.

Toisaalta toinen osapuoli ei pääse yhtään helpommalla, kokonaisten tunnekokemusten ja ajattelun muuttaminen traumakokemusten maailmasta yhteiseen todellisuuteen on iso työ.

Yhdessä toisen kanssa, rakkauden, välittämisen ja myötätunnon kautta ihminen ihmistä hioo, eheyttää kiintymyssuhteissa, ja toivo paremmasta jää elämään vuorovaikutuksien ketjussa. Kompurointiakin voi harjoitellessa toisen kohtaamisessa tulla, mutta uusi harjoittelun paikka odottaa takuuvarmasti nurkan takana. Uusi hetki on taas uusi mahdollisuus johonkin parempaan ratkaisuun. Muistot ehkä jää, mutta uudet hyvät muistot kantavat, ja rohkeus jatkaa matkaa toisesta näkökulmasta saa mahdollisuuden. Hiljalleen asiat alkavat näyttäytymään uudessa valossa.

- Mari Elina