Rohkeuden kautta, ei pelon

Kasvattaminen on haastava laji. Sanat luovat todellisuutta, kasvattajana olen osaltani sanojeni kautta lapsen tulevaisuuden määrittäjänä. Onneksi en täysin, onneksi on uhmat, murkkuiän oireilut ja teini- iän kapinat. Ajanjaksot, jolloin lapsen omat ovet ja ikkunat ovat auki muullekin maailmalle, kuin mitä vanhemmuus tarjoaa.

Suomalainen kasvatustapa taipuu helposti negaation kautta. Varmistamme ehkä, että lapsi tietää valitessaan asioita, mikä on pahin vaihtoehto. Taka-ajatuksena vanhempana on suojella lasta, maalata riskit eteen niin, ettei niihin ainakaan joudu tietämättömyyttään.

Traumoja kokeneen lapsen maailmankuva on jo valmiiksi mustamaalattu. Hän ei usko selviytyvänsä tästä elämästä ehjinnahoin. Tällainen lapsi kokee uhkailun ja syy-seuraussuhteiden alleviivaamisen menolippuna epäonnistuneen loppuelämän matkalle.

Mitä tällainen mustelmia sieluun saakka saanut lapsi tarvitsee? Hän tarvitsee aikuisia, joilla on vahvat positiivisuuden ”pullonpohjalasit”. Sellaiset lasit, jotka auttavat näkemään positiivisuutta ja mahdollisuuksia pienistäkin murusista. Kannustavaa, rohkeutta tukevaa otetta lapsen elämään. Hyvän sanoittamista. Trauma on jo synnyttänyt niin paljon menettämistä, että lisätaakka ei enää tunnu missään, korkeintaan painaa epätoivoon yhä syvemmälle.

Jokainen vanhempi ja kasvattaja pelkää, että lapsi tekee ulkomaailman vaikutteiden myötä huonoja valintoja. Ne hetket, kun lapsi ja nuori kääntää leukansa uhmakkaasti vanhemmasta poispäin, herättävät vanhemman sisimmässä pelastusoperaation. Me kokeneempina tiedämme, missä heikot jäät eivät kanna.

Viedään lapsia ja nuoria sinne, missä jäät kantavat, missä voi harjoitella vapaasti elämän piruetteja, kaatua ja nousta uudestaan yrittämään. Harjoitellaan rohkeutta, ei vahvisteta pelkoja.

- Mari Elina

Kyky kiinnittyä tuo onnen tunnetta

Kiinnittymisen kyky säilyy ihmisellä parhaassa tapauksessa läpi elämän. Muistan, miten mummoni tutustui ihmisiin vielä ikääntyessään. Jopa nuoremman poikaystävän mahdollisuus kävi leikkimielisesti puheissa tämän tästä. Naapurustosta kävi vieraita hänen luonaan ja mummo piipahti avain kaulassa usein ystäviään tapaamaan.

Nuorilla voi kiinnittymisen vaikeudet näkyä toisinaan vetäytymisenä omiin oloihin ja pelien tai kännyköiden maailmaan. Irrottautuminen lapsuuden perheestä ja vanhemmista lisää yksinäisyyden tunnetta. Sosiaaliset suhteet jäävät joko jo koulussa syntyneiden kiusaamistilanteiden ja ulos jättämisen kautta, tai ystävien muuttaessa muille paikkakunnille opiskelemaan ja aloitettua seurustelun.

Aikuinen voi olla nuorelle tärkeä ja korvaamaton tuki näissä aikuisiän ensimmäisissä vuosissa. Vanhemman tehtävä jatkuu lapsen aikuistuttuakin kiintymyssuhteen kautta. Sitä ei tule katkaista itsenäistymiseen. Yhteinen aika ja läsnäolo ovat merkittäviä perheen, suvun ja tuttavien kanssa vielä lapsuuden jäätyä taakse. Roolit muuttuvat toisistaan välittävien aikuisten suhteeksi, vanhemman osa on antaa lapsen aikuistumiselle tilaa ja tukea.

Itse muistan, miten pitkälle aikuisuuteen, vielä omien lasten synnyttyä, vanhempien hetkittäiset huolenpidot yhteisten ruokailujen ja mökillä tapaamisten kautta olivat tärkeitä oman jaksamisen kannalta. Hetken hoiva antoi arkeen voimia. Vieläkin piipahdamme mummolassa kahvilla, tulevina vuosina toki osat kääntynevät hiljalleen toisinpäin, on meidän aikuisten lasten aika huolehtia vanhemmistamme.

Kiinnittyminen on tärkeä kokemus ihmiselle, oli sitten minkä ikäisestä henkilöstä tahansa kyse. Kiinnittyminen toiseen ihmiseen, sellaisena kuin kulloisessakin elämäntilanteessa on. Terveenä, sairaana, onnistuneena ja epäonnistuneena. Ulos jääminen ja yhteyden loppuminen on psyykelle rankka kokemus, sitä tulisi kaikin tavoin ennaltaehkäistä. Siinä tarvitaan meitä kaikkia talkoisiin, ettei yksikään jäisi yksin. Ei pelkästään päivähoitoa, kouluja tai hoivakoteja, vaan läheisiä, ystäviä ja asuinympäristön jäseniä.

Olla kiinnittynyt turvallisesti toiseen ja toisiin ihmisiin, on yhtä kuin kyetä kokemaan itsensä onnelliseksi. Siihen hyvään mieleen, mikä syntyy yhteydestä toisiin, ei vielä ole keksitty korvaushoitoa. Tuskin keksitäänkään, näyttää että pitkässä juoksussa kaikki tekniset yritykset yrittää lisätä hyvää yhteyttä ihmisten välillä ovat korvikkeita oikealle, kunnon kohtaamiselle ja läheisyydelle. Pidetään huolta itsestämme pitämällä yhteyttä toisiin ihmisiin!

- Mari Elina