Narsismi on muotisana, jonka jokainen itsekkäästi elon ladulla toisinaan toisten ohi hiihtäen voi peräänsä huutona kuulla. Ainakin kolmannesta, ei paikalla olevasta osapuolesta, olemme jokainen joskus tällaisen määritelmän ainakin varovasti kuiskanneet.
Terve narsismi on ehkä isompi ongelma useimmalle. Siitä puhuminen ei sovi suomalaisen suuhun, kuka sitä nyt itseään suoraan kehumaan. Itsensä kehuminen onkin vaikea laji. Mieluummin sitä muikistaisi suutaan ja pitäisi kissanhäntänsä alhaalla, pää kallellaan odottaisi, että joku vähän kehaisee.
Terve itsetunto on se majakka, jonka lähellä voi nähdä karikot. Se sanoo minulle, milloin osaan jo jotain tarpeeksi hyvin, riittävästi jotta olen tyytyväinen ja selviydyn kohtuullisin voimanponnisteluin asioista. Terve itsetunto hälyyttää epämukavana olona kun en enää suojaa itseäni tarpeeksi, ja annan valintojeni lipua oman todellisen tahtoni ulkopuolelle. Silloin aivot alkaa narskua, marionettinukke tarvitsee lankoja, jotta voisi tanssia ympäristön tuottaman musiikin mukana.
Entä jos liikkuisinkin omalla tavallani, lempeästi itseeni suhtautuen? Kehuisin itseäni reilusti kun osaan ja pystyn, pyytäisin apua ja oppisin kun koen olevani riittämätön? Terve narsismi pitää yllä hyvää fiilistä itsestä käsin, on omista onnistumisistaan kiitollinen ja osaa ihmetellä hyviä asioita, joita kohdalle on sattunut ja elämä siunannut. Se ei jää riistämään toiselta, vaan jakaa ilolla itsestään hyvää muillekin, antaen tilaa toisen hyvälle.
Naatitaan naatitaan, kuten meillä Savossa on tapana sanoa. Itsestä ja muista, jokaisen ainutlaatuisesta tarinasta, onnistumisista ja taidoista. Yhteisestä hyvästä.
Mari Elina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti